Siinä sitä lähtötilannetta kökkään. Appiukko toi paikalle traktorin ja peräkärryt helpottamaan katolle pääsyä. Katolta kävin kiskaasemassa irti harjapellin toisesta päästä, koska sen alapuolitse pitäisi viedä kaapeli kohti sähköpääkeskusta. Kökkä oli sovittu torstaiehtoolle, ja pääsimme aloittamaan sen vähän ennen kuutta, kun serkkupoika kurvasi paikalle.
Homma lähti liikkeelle sillä, että maassa päin koottiin kaksi alumiinikiskoa, joihin paneelit tulevat kiinni. Sitten mentiin katolle laittamaan kiinnikkeet valmiiksi ja kun ne olivat paikoillaan, kiinnitettiin kiskot niihin. Seuraavaksi laitettiin kiskoihin valmiiksi kiinnikkeet ekaa paneelia varten.
Ennen paneelien nostoa katolle asennettiin kaksi mikroinvertteriä ( mallia Envertech EVT500 ) kiskoihin. Niissä oli valmiina johdot liittimineen paneeleita varten. Kun tämä vaihe oli valmis, nostettiin paneelit paikoilleen, liitettiin johdot paneelien ja inverttereiden välille. Molemmista inverttereistä lähtee sitten johto rasiaan katon harjalle, ja siitä jatkuu johto keskukselle.
Paneelit asennettuna. Ne laitettiin katon oikeaan laitaan, koska siihen aurinko paistaa eniten. Riviä on mahdollista jatkaa joskus, jos tarvetta ilmenee. Nämä mikroinvertteitä käyttävät aurinkosähkösysteemit ovat sellaisia, että niitä voi tavallinen ihminen asentaa itse ( kattoasennukset ), koska jännitteet eivät nouse niissä niin suureksi että pitäisi olla lupia. Varsinaiset sähkötyöt sitten hoitaa ammattilainen.
Kökkä kesti vajaan kolme tuntia, josta höpöttelyyn ja muuhun sijaistoimintaan meni vajaa tunti. Asennusaika siis pari tuntia. Mitään yllättävää ei ilmennyt, eikä tapaturmia päässyt sattumaan. Onneksi mulla oli eniromaiset asennus-Crocsit jalassa...Kiitoksia serkkupojalle suuresti avusta!
...ja loppuun vielä mainos, jos haluat tutustua tähän vaihtoehtoon aurinkosähkön tuottamisessa: Serkun edustaman firman nettisivut löytyvät osoitteesta www.arctic-ev.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti