Hyvää vuotta 2019! Lähdin siinä liikkeelle oikein klikkiotsikolla. Olen seurannut mediasta, että sähköyhtiöiden siirtomaksuista käydään keskustelua. On kyllä ikävää, että kuluttajan laskun loppusummasta on siirtomaksuja suurin osa. Ei siinä paljon sähkönmyyntiyhtiötä vaihtamalla pysty kustannuksiin vaikuttamaan. Toivottavasti siirtomaksujen nousulle saadaan jonkinlainen stoppi jo lähitulevaisuudessa.
Itse olen ajatellut että rokotan sähköyhtiöitä tällä pienellä paneelistolla. Suurta merkitystä tällä ei toki ole, mutta lähinnä ajatus siitä että jotain pystyy tekemään on jees. Jonkinverran olen seurannut toisten tekemiä paneeli-investointeja. Firmat pyrkivät myymäään aika isoja systeemejä; meillekin tarjottiin 12 paneelin järjestelmiä. (Kurikassakin on tulossa ymmärtääkseni ensi kuun alussa asennusnäytös, seuratkaa Kurikka-lehteä. Sinne kannattaa mennä paikalle kyselemään lisää omien vertailujen pohjaksi). Niillä toki pystyy tuottamaan enemmän sähköä, mutta läheskään kaikkea siitä ei pysty itse käyttämään. Joten vaikka sitä tuotettua sähköä sitten myykin pois, joutuu taas ostamaan siirrettyä sähköä kun paneelit eivät tuota koko ajan. Varsinkin nykyisillä sähkönmyyntihinnoilla ei sähkön myynti yhtiöille ole kannattavaa.
Mutta kukin tietenkin tekee kuten haluaa. Meidän paneelit ovat tuottaneet tähän mennessä 200 kWh, ja nyt tammikuussa on tuotanto jo alkanut. Juuri mitään ei ole tuotetusta sähköstä mennyt myyntiin. Ja sehän tarkoittaa sitä että kaikki on käytetty itse, ja se on kaikki pois siitä ostetusta ja siirretystä sähköstä tännepäin.
